10. päivä, Vinãles – Sikariviljelmät

Aamiaisen yhteydessä sai nauttia myös
mahtavista maisemista.

Aamupalan nautimme jälleen henkeä salpaavaa maisemaa ihastellessa. Yenin ja Umen keittiöstä avautui huikeat näköalat Mogotelle: aamupala maistui erityisen hyvältä maisemaa ja korppikotkien leijailua toljotellessa. Ume oli loihtinut pöytään leipää, vastapuristettua guavamehua, kahvia, hedelmiä ja munakasta. Saatuamme päivän näin onnellisesti käyntiin lähti Yeni opastamaan meitä kävellen maaseudulle, jossa vähän matkan päässä odotti mies kolmen hevosen kanssa. Jälleen ”hyvin englantia osaava” oppaamme osoittautui suhteellisen vähäsanaiseksi loihtien tasan kolme englanninkielistä sanaa koko reissumme ajan: left, right, stop. Hevoset olivat vastaavassa kunnossa kuin aikaisemmallakin reissulla, Susannan silmään lievästi kaakin puolelle kallistuen mutta päällisin puolin paikallisten standardien mukaan ihan hyväkuntoisia. Yeni varmisti mitä haluaisimme illalla syödä palattuamme,minkä jälkeen hän suuntasi takaisin keskustaa kohden meidän hoputtaessamme pollet kohti maaseutua.

Viñalesin maaperä on hämmästyttävän punaista. Siinä pohojalaanen jo ennätti kuvitella, miten näppärästi punamultamaalia saisi talon seinään jos moista maa-ainesta löytyisi kotoakin. Kuljimme matkalla tee-, tupakka- ja maniokkiviljelmien halki. Erään talon pihassa oli porsaan teurastus meneillään: olimme ihan tyytyväisiä, ettemme siinä kuumuudessa ja epätasaisessa kyydissä ennättäneet sen enempää varsin luonnollista toimintaa todistamaan oppaan varmistaessa käyttökelpoista reittiä talon asukkailta, joiden lapsikatrasta toiminta näytti kiinnostavan. Suuntasimme kulkumme eräälle maatilalle vuorten syliin ja kävimme uimassa luolaan muodostuneessa lammessa. Maanomistaja otti tästä luonnollisestikin sisäänpääsymaksun, joka taisi olla noin 6CUC nenää kohden. Luolassa kuljettiin taskulamput käsissä, ja kävimme me pulahtamassakin mineraalipitoisessa vedessä, joka viilensi mukavasti ratsastuksen aikana kertyneen tukaluuden. Tällä kertaa olimme sentään oppineet edellisestä ja pukeutuneet retkelle peittävämpiin vaatteisiin ja päähineisiin auringon varalta.

Paikallinen maanviljelijä.

Luolalta jatkoimme matkaamme ihastellen laakson mahtavia maisemia ja ympärillä nousevia vuoria. Tommille tuli maisemista jotenkin mieleen Rambo II, mutta jätimme tällä kertaa ympäristön räjäyttelyt sikseen. Eräällä tilalla pysähdyimme tutustumaan paikalliseen tupakanviljelijään, joka esitteli tupakankasvatuksen eri vaihteet aina kylvämisestä kuivaamiseen ja sikareiksi käärimiseen. Maajussi tarjosi sitrushedelmää rommilla ja kaupitteli sikareidensa lisäksi myös itse kasvattamaansa ja paahtamaansa kahvia. 


Tommi pääsi maistamaan talon omaa sikaria, joka hänen makuunsa oli turhan vahva –pääsiassa siksi, että se oli kääritty lehden yhdestä osasta toisin kuin paremmat sikarit, joihin käytetään kolme eri osaa tupakkalehdestä. Maanviljelijän pettymys oli suuri, kun emme ostaneet häneltä muuta kuin kahvinpapuja, mutta kaiken kaikkiaan visiittimme oli hauska siitäkin huolimatta, ettei oppaiden ohella viljelijäkään puhunut kuin espanjaa (oli kuulemma koulussa mieluummin nukkunut kuin keskittynyt opetukseen). Susanna totesi tyytyväisenä, että palikkaespanja alkoi sujua huomattavasti paremmin kuin mitä oli odottanutkaan, ehkä hieman jopa olosuhteiden pakosta.

Tupakan kuivatusta.

Viljelijä näytti miten sikareita kääritään.

Ilmaisia maistiaisia nautiskelemassa.

Suomalaiseen makuun turhan rimpuloita kaakkeja, mutta tämän lihavampia poneja ei koko matkan aikana juuri näkynytkään.

Reilun neljän tunnin reissun jälkeen palasimme samaan paikkaan, josta olimme lähteneetkin, ja maksoimme oppaallemme. Kävelimme takaisin majapaikkaan, kävimme suihkussa huuhtomassa maaseudun pölyt ja suuntasimme keskustaan välipalalle. Kokeilimme kahtakin paikkaa pizzojen suhteen vain todetaksemme, ettei pizzan paistaminen taida varsinaisesti olla kuubalaisten hallussa: sen sijaan toisessa paikassa salsannut livebändi näytelmällisesti esiintyvine laulajapapparaisineen tarjosi taas varsin mukavaa viidettä. Välipalamme aikana satoi myös reissumme ensimmäinen ja viimeinen sadekuuro, joka mukavasti puhdisti tunkkaista ja kuumaa ilmaa. Illaksi palasimme majapaikkaamme nauttimaan Umen loihtimasta hummeri-illallisesta, jonka jälkeen pyörimme vielä kahville ja drinksulle Casa de Tomasin terassille. Viihdytimme itseämme katselemalla matkamme aikana kuvaamaamme videomateriaalia ja nauroimme omille alkeellisille juonnoille. Ehkäpä se valokuvakamera on enemmän meidän lajimme, ei niinkään videokuvaus… Sama hauskanpito jatkui vielä ennen nukkumaanmenoa vuokrahuoneessamme, kunnes pääsimme jälleen nauttimaan laakson hiljaisuudesta hyvin nukutun yön merkeissä.