3. päivä, Havanna - Vallankumousmuseo ja Vedado

Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen suuntasimme Vallankumousmuseoon, jonne maksoimme 5CUC per henkilö sisään, sekä 2CUC kameramaksua. Vallankumousmuseo sisällöltään ei osoittautunut kovinkaan jännittäväksi, eniten siksi, että suurin osa esillä olevasta infosta oli espanjaksi ja koostui erillisten vallankumousaikaisten sankareiden paidoista, kengistä, lusikoista ja muista henkilökohtaisista tavaroista jotka heillä oli saattanut olla päällään tai mukanaan kaatuessaan aattensa vuoksi. Che Guevaran ja Camilo Cienfuegosin osio museosta oli kuitenkin melko kiinnostavaa luettavaa, tekstin ollessa myös englanniksi. Itse rakennus oli hulppea, ja oli jännä nähdä luotien reiät seinissä ajalta, kun nuoret vallankumoukselliset opiskelijat olivat pyrkineet silloiseen hallintorakennukseen sisään kukistaakseen Batistan. Museon ulkopuolella on erillinen osio, jossa on mm. Fidel Castron käyttämä laiva Granma, jolla Fidel ja muut vallankumoukselliset seilasivat Kuubaan aloittamaan kapinaa. Pihalla palaa myös ikuinen tuli uuden isänmaan sankareille.

Vallankumousmuseo

Tämä se on saattanut nähdä enemmänkin toimintaa menneinä vuosina.

"Dorkien nurkkaus"

Kun aatteen asiat olivat tulleet selviksi suuntasimme hotellillemme kyselemään matkatoimistojen hintoja bussilipuille Trinidadiin. Täti kertoi meille, että seuraavana päivänä lähtevään bussiin maksaisi 25CUC henkilöltä ja matka kestäisi seitsemän tuntia. Hänen mukaansa pääasiassa myös turisteille suunnattu Viazul-bussi olisi pari tuntia nopeampi vaihtoehto. Matkakirjamme väitti, että kuubalaiset matkatoimistot voisivat järjestää bussilippuja Viazulilta turisteille, mutta tädin mukaan se oli mahdotonta, koska kukaan ei koskaan vastannut Viazulin toimistolla puhelimeen tai varmistanut varauksia. Tätä pohdittuamme päätimme suunnata Keskuspuistoon (Parque Central) hotellimme lähelle, ja nousimme Hop on/Hop off –bussiin hintaan 5CUC per henkilö. Sillä huristimme Centro Havannan ohi Vedadon puolelle. Siellä jäimme Vallankumousaukiolla pois ja kuvailtuamme Jose Martin muistomerkkiä sekä Chen kuvaa ministeriörakennuksen seinässä lähdimme kävelemään Viazulin asemaa kohti. Lähes pyörtymispisteessä kuumuudesta ja kävelystä pääsimme viimein Viazulin toimistolle, jossa huomasimme olevamme ainoat englantia puhuvat ihmiset. Saimme kuitenkin selvitettyä, että Viazulin bussi maksaa saman verran kuin hotellin matkatoimiston tarjoama bussi, minkä lisäksi joutuisimme ajamaan taksilla linja-autoasemalle aamulla päästäksemme bussiin, kun taas matkatoimiston bussi noukkisi meidät hotellilta kyytiin. Totesimme ettei Viazul sittenkään ollut meitä varten, ja lähdimme ilman lippuja.

Vallankumousaukiolla.

Pienen hetken aseman vieressä tienvarressa odotettuamme saimme otettua pimeän taksin, jolla ajelimme Hotel Nacionalille, yhdelle Havannan hulppeimmista hotelleista. Kävimme ihmettelemässä hotellia sisältä ja takapihalta, vilkaisimme menua piruuttamme (hummeriateria 30CUC henkilöltä, eikä näyttänyt siltä, että shortseissa olisi raflaan asiaa) ja suuntasimme pizzalle hotellin lähettyvillä olevaan italialaiseen pizzeriaan, Trattoria Marakasiin. Tilasimme molemmille pizzat hintaan 7CUC kappaleelta, Susannalle savulohi-valkosipulipizzan katkaravuilla ja Tommille paprika-kinkku-oliivipizzan ananaksella. Lisätäytteineen (ananas ja katkaravut) sekä juomineen (Cristal-olutta) lounas tuli maksamaan ehkä pyöreästi 20CUC yhteensä. Paikkaa voi suositella ruokansa ja palvelunsa puolesta, joskin lievä miinus tuli vessasta, joka ei suostunut vetämään. (Noh, eipä loppupeleissä ollut varsinaisesti meidän ongelmat, vaan seuraavan kävijän…)

Hotel Nacional

Pizzan jälkeen käppäilimme kohti Coppeliaa, puistossa sijaitsevaa jäätelöpaikkaa jonka olimme nähneet ennen reissua katsomassamme kuubalaisessa Fresa y chocolate –elokuvassa. Harmiksemme kaikki vaihdettavilla pesoilla maksavat asiakkaat (eli turistit) joutuivat ostamaan jäätelöannoksensa erilliseltä alueelta kuin paikalliset. Jäätelö kyllä oli mainiota, mutta oli harmi istua kuin orvot pirut yksistään jäätelöllä kun vieressä paikallisten ääni ja nauru kuului selkeästi.

Iltaa kohden rupesimme miettimään mikä olisi paras vaihtoehto takaisin hotellille suuntaamiseksi. Koska olimme ostaneet Hop on/Hop off –liput, halusimme löytää kyseisen bussin jolla körötellä takaisin vanhaan Havannaan. Sellainen tulikin pitkällisen etsimisen jälkeen vastaan Maleconilla, Havannan rantabulevardilla, jossa nousimme kyytiin. Kun olimme kiertäneet Vedadon, Miramarin ja Centro Havannan kaupunginosat perusteellisesti ja rupesimme jo palelemaan bussin ylätasanteella, pääsimme viimeinkin tuntia myöhemmin takaisin vanhaan Havannaan ja hotellille. Suihkun kautta puhtaat vaatteet päälle ja kohti illallista läheiseen Chinatowniin, joka ei aivan täytä nimensä asettamia ennakko-odotuksia, mutta löysimme sieltä kuitenkin etsimämme: kiinalaisravintoloiden kujan värikkäine lamppuineen ja lopulta ravintola Tien Tanin. Tässä ravintolassa oli suuri valikoima pieniä kiinalaisia ruokia todella edulliseen hintaan sekä kiinalainen kokki (ei vissiin mikään itsestäänselvyys kuubalaisissa kiinalaisissa ravintoloissa).  Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, jälleen kerran aterioimme melko edullisesti, noin 15CUC:n yhteishintaan.

Palasimme hotellille, jossa kohtasimme Kuubassa melko harvinaisen näyn: hotellin eteen oli parkkeerattu komea rivi valtaosin uudenkarheita Harley-Davidson -moottoripyöriä. Hotellin aulassa istuikin pari isokokoista, tatuoitua harrikkahemmoa – emme saaneet selvää, oliko kyseessä paikallisen kerhon kokoontuminen, ainakin nämä pari jässikkää vaikuttivat ulkomaalaisilta (toinen ilmeisesti tanskalainen). Vaikka Tommilla komeileekin kotosalla H-D Sportster XL1200C, emme lähteneet tällä kertaa iskemään läppää.

Illalla vielä hieman harmittelimme, ettemme saaneet seuraavalle päivälle hankittua bussilippuja Trinidadiin, mutta menimme kuitenkin melko tyytyväisinä unille pitkän päivän jälkeen. Aamuyöstä alkoi kumminkin käydä selväksi, ettei Trinidadiin olisi ollut lähtijöitä, vaikka liput olisi hommattukin.