5. päivä, Havanna. - Toipilaspäivä ja yllättävä suomenkielinen tuttavuus

Lauantaina Susanna oli jo selvinnyt takaisin henkimaailmasta ja pystyi jo varovasti syömään aamupalaakin. Kun oltiin varmistuttu siitä, ettei mitään olisi tulossa takaisin, ja koska päivän alkuperäinen suunnitelma Trinidadin suhteen oli menetetty sairastumisepisodin vuoksi, päätimme lähteä tutustumaan Partagasin sikaritehtaaseen. Opasta seuraten suuntasimme Capitolin taakse, josta kuitenkin löysimme vain Partagasin vanhan tehtaan, jossa edelleen toimii tehtaanmyymälä. Tommi malttoi vielä mielensä, eikä pistänyt rahojaan palamaan, ja myymälän seinältä bongaamiemme ohjeiden mukaan lähdimme etsimään uutta tehdasta kauempaa Centro Havannasta. Pyörimme aikamme osoitetta vastaavalla kadulla löytämättä kuitenkaan tehdasta. Keltainen vanha bussi, jonka kyljessä koreili Partagasin logo, nökötti lähes autiolla kadulla ilman sen suurempaa merkitystä. Kun läheisen sikaripuodin ovimieskään ei osannut meitä sen paremmin opastaa, päätimme suunnata takaisin hotellille hankkimaan liput Trinidadiin. Saimme liput hintaan 25CUC per naama, ja matkatoimiston täti oheisti meitä olemaan seuraavana aamuna aulassa odottamassa klo 9, jolloin bussi tulisi meitä hakemaan.

La Familian palvelualttiit (ja vain vähän viiksekkäät) tädit.

Koska Tommi oli ihastunut edellisenä päivänä läheiseen paladariin La Familiaan, pääsi Susannakin tutustumaan tähän ruokapaikkaan. Kaksi reipasta tätiä innostuivat, kun näkivät Tommin uudestaan, ja selittivät jollekin tutulle paikalliselle miten "sama poika" oli käynyt paikassa edellisenäkin päivänä. Tällä kertaa hinta oli pari CUC:a kalliimpi, mikä lie lisähinta toisesta visiitistä tai jotain, mutta tilasimme kumpikin paikalliset annokset. Tommi tilasi hummerinpyrstöä ja Susanna kanaa mahdollisimman neutraaleilla mausteilla selittäen, että oli edellisen päivän ollut farma, kipeä. Tädit olivat kovin ymmärtäväisiä, ja kun ruoka tuotiin pöytään, Susannan lautasella oli todellakin vähän maustettu kana, sekä herkullista sipulilla ja valkosipulilla maustettua perunamuusia, joka tätien mukaan olisi parempi vatsalle kuin papu-riisimättö. Ruoka upposi kiitettävästi ja Susanna uskaltautui hörppimään hieman ateriaan kuuluvaa mojitoakin, joskin pääasissa pyrkikin pitämään vielä sisuksensa tyytyväisenä vedellä. Ruokailu maksoi 15CUC per naama, joka jälleen sisälsi pääruuan lisukkeineen, salaattia, friteerattuja banaanilastuja ja mojiton. Tommin jälkiruokakookoslikööri, kooltaan noin 3 desiä, maksoi ehkä 3CUC ja jäi puoliksi juomatta riittoisuutensa ja imelyytensä vuoksi.

Kun olimme lähdössä, tädit kysyivät, tulisimmeko seuraavanakin päivänä. Kerroimme heille ontuvalla espanjalla, että matkustaisimme pariksi päiväksi Trinidadiin. He tiedustelivat, yöpyisimmekö hotellissa vai casa-majoituksessa, johon vastasimme etsivämme paikan päältä jonkin sortin perhemajoituksen. Toinen tädeistä kipaisi hakemassa meille käyntikortin, josta selvisi, että hänen sukulaistyttönsä emännöi casaa Trinidadissa. Lähdimme tyytyväisinä ja kylläisinä kohti Obispoa, jonka kautta suuntasimme rannassa sijaitsevalle markkinapaikalle.

Obispolla eräs paikallinen ravintolan työntekijä huikkasi peräämme kysyen, mistä olemme kotoisin. Vastasimme tyypilliseen nuivaan mutta kohteliaaseen sävyyn olevamme Suomesta olettaen kuten yleensä, ettei kysyjällä olisi sen suurempaa hajua mikä ja missä moinen maa sijaitsee. Yllätyksemme oli melkoinen, kun tyyppi alkoi selittää meille kohtuullisen sujuvalla suomen kielellä pitävänsä kielestämme ja maastamme kovasti. Hän haluaisi jutella hetken kanssamme treenatakseen kielitaitoaan ja tarjotakseen meille työpaikassaan drinkit. Kävi ilmi, että Tommin tuttu Jukka Joensuusta oli tavannut saman tyypin vuoden vaihteessa lomamatkallaan ja keskustellut tämän kanssa pitkään. Myös cubano muisti Jukan hyvin. Tyyppi puhui ällistyttävän hyvin suomea käytyään yliopistolla kahden viikon intensiivikurssin, jonka oli järjestänyt Suomi-Kuuba -ystävyysseura. Susannaa ihan hävetti oma palikkaespanjansa, jota kuitenkin oli tullut opiskeltua ainakin puolitoista vuotta niin vaihtovuoden aikana Yhdysvalloissa kuin yliopistossakin… Ei ollut täysin vertailukelpoista kielenhallintaa. Kuubalainen kertoi toivovansa rajojen avautuvan, jotta hän voisi joskus vierailla Suomessa ja päästä saunomaan rantasaunaan. (MTV3 uutiset kertoivat 16.10., että kuubalaiset saavat tammikuusta lähtien matkustaa maasta vapaasti pelkällä passilla. Yksi merkittävä Kuuban tulevasta muutoksesta kertova asia!)

Hetken turistuamme hemmon kanssa Tommi äityi ostamaan tyypiltä sikareita tiskin alta, suhteellisen edukkaaseen hintaan mutta ilmiselvästi myös vääriä sellaisia. Laatu kuitenkin paljastui melko asialliseksi, ja tuli ihan hyvä mieli, kun pystyi taloudellisesti auttamaan ystävällistä tyyppiä, joka vielä hanskasi vaikean äidinkielemme niin hyvin, sekä tarjosi mojitot ja ”pesosikarit” (halvempia paikallisille suunnattuja sikareita) meille.

Juotuamme drinkkimme ja vietyämme sikarit takaisin hotellille jatkoimme matkaamme rannassa sijaitsevalle markkinahallille. Halli oli sama, jolla Tommi oli edellisenä päivänä vieraillut. Tommilla oli missiona hankkia uusi isompi humidori sikareilleen, ja sellainen löytyikin yhdestä liikkeestä, jonka myyjä puhui hyvää englantia ja tuli pomonsa luvan kanssa hinnassa vastaan ihan mukavasti. Ihastuimme yhteen painettuna grafiikkana tehtyyn ahven-aiheiseen tauluun, jota emme kuitenkaan malttaneet pyydetyllä hinnalla ostaa. (Myöhemmin haimme ahvenen uuteen kotiin, niin paljon se jäi mieltä kaivertamaan.)

Kun juuri muuta ei markkinahallista löytynyt, suuntasimme iltaa kohden takaisin Obispolle ja päätimme syödä kevyen illallisen ennen Vedadossa sijaitsevalle jazz-kerholle lähtöä. Valitsimme Cafe Paris –nimisen paikan, josta tilasimme limsat ja kinkku-juusto-toastit. Keski-ikäinen naistarjoilijamme oli ilmeisesti nielaissut sitruunan, ja saimme osaksemme pelkästään happaman ilmeen ja tympeää palvelua koko vierailumme ajan. Kun toastimme saapuivat, osa leivistä päätyi pöydän alla kerjäävälle kulkukoiralle, sillä maku (jaa niin mikä maku?) ei juuri aistihermoja hivellyt. Lisäksi saimme kaksi kertaa väärällä summalla olevan laskun pöytäämme. Päätimme olla kettumaisia asiakkaita ja jättää tippaamatta - eikä edes hävettänyt. Emme suosittele tätä kahvilaa edes äärimmäisessä nälässä.

Kävimme hotellilla suihkussa ja vaihtamassa vaatteet ja otimme taksin Vedadoon Hotel Nacionalille, jota pidimme Vedadon taksipisteenämme. Tommin tapaaman muusikon kutsun perusteella suuntasimme läheiseen jazz-paikkaan nimeltä La Zorra y El Cuervo. Esitimme ovimiehelle kutsumme, mutta ovimies heittäytyi nuivaksi ja sanoi, ettei paikkaan ole kenelläkään asiaa ilmaiseksi (”vaikka kutsu tulisi kulttuuriministeriltä”). Todella tylyllä asenteella ukko kertoi, ettei koko paikassa edes soita ketään Raul-nimistä muusikkoa, ja että meitä oli todennäköisesti huijattu. Varsinainen sisäänpääsymaksu olisi ollut suhteellisen edullinen - 10CUC - mutta portsarin asenne oli sen verran tyly ja käytös epäkohteliasta, ettemme halunneet enää tämän myötä maksaa itseämme kyseiseen paikkaan. Olimme melko pettyneitä siitä, ettei kutsu ehkä ollutkaan oikea emmekä nähneet Tommin tapaamaa muusikkoa, mutta emme myöskään keksineet miksi Raul olisi Tommia asian suhteen huijannut. Mitä muusikko hyötyisi siitä, että kutsuu meidät klubille jolla ei soitakaan, kun emme olleet hänelle mitään maksaneet tai suostuneet mihinkään kauppaan? Arvoitukseksi jää, kuka tässä tapauksessa huijausta yritti – mutta takkiinkaan ei tullut muuta kuin ohimenevä ärtymys. Ärtyneinä ja väsyneinä otimmekin taksin takaisin hotellille ja menimme suoraan nukkumaan, sillä tavaramme seuraavan päivän Trinidadin reissua varten olivat jo valmiiksi pakattuina ja herätys matkaan olisi suht aikainen.