4. päivä, Havanna. - Vatsanväänteitä ja valokuvausta

(Lienee syytä varoittaa, että seuraavassa kirjoituksessa ei edes sivuta, vaan paneudutaan melko paljolti ruokamyrkytyksen ja vatsataudin oireisiin...)

Aamuyöstä alkoi käydä selväksi, ettei Trinidadiin olisi lähtijöitä, vaikka liput olisi hommattukin. Neljän tienoilla Susanna heräsi koviin vatsanväänteisiin ja hetken päästä heräsi myös Tommi vessasta kantautuvaan huuto-oksennuksen ääneen. Muutaman tunnin sängyn pohjalla pyörimisen jälkeen päätimme lähteä katsomaan, millaiset alan palvelut hotelliltamme löytyisi. Monien matkakertomusten ja matkaoppaamme mukaan Kuuban terveydenhuolto toimii hyvin, joskin lääkkeistä ja tarvikkeista on kauppasaarron myötä pulaa. Hotellimme ensiapuhuoneessa päivystikin oikein ystävällinen sairaanhoitaja, jonka kanssa kielimuuri murrettiin espanjan sanakirjan ja muutaman yksinkertaisen englanninkielisen sanonnan lisäksi elekielellä. Hoitaja kertoi voivansa soittaa paikalle lääkärin, mutta se maksaisi 50CUC. Hinnan kuultuaan Susanna muuttui pihiksi ja totesi, että olo on jo paranemaan päin, joten suuntasimme seuraavaksi aamupalalle. Hoitaja ohjeisti Susannaa nauttimaan vain mietoa kanaa, vaaleaa leipää, jogurttia ja hedelmämehuja.

Aamupalalla ruokahaluton Susanna ehti haukata vaaleasta leivästä väkisin vain yhden pienen palasen, kun vatsa alkoi taas vastustaa. Hotellihuoneeseen kiirehdittyään hän ehtikin juuri ja juuri WC-pöntölle saakka ennen aamupalan uudelleen ilmaantumista. Tommi jäi aterioimaan aamupalansa loppuun ja vaihtoi samalla muutaman sanasen samalla matkalla olevan naiskaksikon kanssa – heilläkin oli kuulemma jo vatsa reistaillut, tosin lievemmin.

Hotellihuoneeseen palattuaan Tommi tapasi Susanna-paran makaamasta sängyllä melkoisen heikossa kuosissa. Lyhyen väännön jälkeen päätimme, että lääkäri kutsuttaisiin paikalle saman tien – 50CUC olisi ensiavusta kohtuullinen hinta siihen verrattuna, että lämpimässä ilmastossa kärsitty vatsatauti ja elimistön kuivuminen johtaisivat jopa sairaalaan ja tiputukseen joutumiseen, jolloin koko odotettu reissu menisi mönkään. Saataisiinhan sairaskuluihin menevät kulut sitä paitsi reklamoitua takaisin vakuutusyhtiöltä Suomeen palattua (vakuutusyhtiön antamaa vakuutuskorttia Kuubassa ei hyväksytty, kuten ei monessa muussakaan maassa). Tommi lähtikin tapaamaan hoitajaa uudelleen, mutta hoitaja ei ollut huoneessaan – respan kautta yhteys häneen kumminkin saatiin, ja kutsuttiin lääkäri paikalle. Lääkärin saapumiseen kerrottiin menevän puolisen tuntia.

Odotettaessa lääkäriä Tommi käynnisti hotellihuoneen telkkarin, jossa riitti espanjaksi dubattuja, huonosti häiriön seassa näkyviä kanavia. Saatiinpa sieltä näkymään englanninkielinenkin kanava.  TV:n pauhu toi pientä lohtua Susannalle, joka makasi edelleen tuskissaan pedillä paitsi silloin, kun suuntasi vessaan. Tommi taas sytytti toisena päivänä kuubalaiselta mieheltä saaneensa sikarin ja istahti huoneen parvekkeelle, tarkasteli kadun tapahtumia sekä käväisi hotellin aulassa keskustelemassa matkaoppaamme ja muutaman muun matkalaisen kanssa. Hoitaja käväisi kohtapuoliin kertomassa hotellihuoneessamme, että lääkärin tuloon menisikin hieman pidempään – olimme toki jo varautuneet tähän muutenkin.

Lähemmäs tunnin kuluttua lääkäri saapui paikalle. Olimme pelänneet, ettei hänkään olisi kielitaitoinen, mutta ko. naislääkäriltä sujui sekä englanninkieli että asiakaspalvelu erittäin hyvin. Lääkäri antoi potilaalle lääkepistoksen ahteriin ja määräsi kymmenen päivän antibioottikuurin, vatsaa neutraloivaa lääkettä sekä juotavaksi runsaasti suolaliuosta. Saimme myös ohjeen, että Susannan pitää yrittää syödä maustamatonta jogurttia, hedelmiä sekä hedelmämehuja.

Jonkin ajan kuluttua hoitaja toimitti meille lääkkeet ja nesteytyssuolapusseja. Tommin tehtäväksi taas jäi jogurtin, hedelmien ja mehun hankinta: Havannassa tämä ei onnistunut ihan yhtä kivuttomasti kuin useimmissa paikoissa, koska pienten kauppojen valikoimat ovat rajatut ja esim. jogurttia saa vain paikoista joissa on mahdollisuus kylmäkaappeihin, ja hedelmät myydään kaduilla, emmekä tunteneet niidenkään myyntipaikkoja. Mitään ”supermarketteja” Havannasta on turha etsiä. Hotellihuoneemme siivooja tarjoutui käymään puolestamme ostoksilla maksua vastaan, mutta koska Tommi halusi tutustua paremmin paikallisiin tapoihin, tyydyimme vain pyytämään häneltä koordinaatteja sopivaan kauppaan. Siivooja raapusti lapulle sanat ”Harry Brothers” ja epämääräiset suuntaohjeet, joiden mukaan Tommi paineli kadulle Susannan jäädessä hotellihuoneeseen lepäämään.

Harris Brothers (sininen rakennus) näkyi parvekkeeltamme. Tämäkin selvisi
äärimmäisen hädän hetkellä.

Painellessaan pitkin katua suuntimaohjeen mukaan Tommi törmäsi paikalliseen osto- ja myyntiliikkeeseen, jossa oli tarjolla kaikenlaista vanhaa peltikylteistä, koristeista ja käyttötavarasta Kuuban lippuihin. Tällä kertaa ei ollut aikaa penkoa kauppaa tarkemmin. Pyydettäessä kauppiaalta ”Harry Brothersin” koordinaatteja tämä opasti kääntymään takaisin hotellin suuntaan. Hotellin nurkalla sijaitsevalla toriaukiolla Tommi kysyi neuvoa torimyyjältä, joka kehotti nostamaan katseen ylöspäin: siinähän se Harris Brothers  -putiikki sijaitsikin, aivan hotelliamme vastapäätä – itse asiassa ensimmäinen värikäs rakennus, joka kiinnitti huomiomme hotellihuoneesta ulos katsoessamme, kyltti vaan ei ollut osunut aiemmin silmiin! ”I helped you, now you have to buy something” totesi torimyyjä leveästi hymyillen, mihin Tommi vastasi tulevansa myöhemmin takaisin. Lopputulema taisi olla molempien tiedossa... Harris Brothersilta Tommi sai ostettua jogurttia, hedelmämehuja ja vettä (sekä pienen herkullisen sokerimunkin huikopalaksi itselleen). Ruokapakkaukset eivät tosin olleet kovinkaan turistiystävällisiä, esim. maustamatonta jogurttia oli tarjolla vain reilun litran kokoisissa muovipusseissa.

Hotellilla Susanna oli unessa ja pakottautui syömään pienen annoksen. Ajattelimme, että Susanna pärjää hotellilla päivän lepäillen, joten Tommi nappaisi kameransa mukaan ja lähtisi tutustumaan lähiympäristöön tarkemmin. Ensimmäinen kuvauskohde oli hotellin edessä yhä seisova komea harrikkarivistö, ja siitä matka jatkui auto autolta kohti lukuisia Vanhan Havannan katuja. Turistikatuja pitkin kulkeminen ei enää kiinnostanut – ränsistyneet sivukadut osoittautuivat aidommiksi ja mielenkiintoisemmiksi leikkivine lapsineen, maleksivine ihmisineen ja autonrämineen. Paikalliset poseerasivat hyvin mielellään kameran edessä, tosin Havannan turisteihin tottuneet lokaalit olivatkin tämän jälkeen käsi ojossa almua pyytämässä. Eräästä kadunkulmauksesta löytyi tuoreita hedelmiä, joista viemisiksi Susannalle tarttui muutama banaani hintaan 5 CUC-senttiä kappaleelta.

Katuja pitkin vaellellessa alkoi taas hiipiä nälkä. Sopivasti juttelemaan tullut miekkonen osasi neuvoa tien lähellä sijaitsevaan La Familia -paladariin, jota ei myöhemmin tarkistettaessa löytynyt matkaoppaastamme. 

Paikkaan kiivettiin kahden jyrkän portaikon kautta ja yhden perheen olohuoneen läpi kulkien – jos ei paikka olisi tiedossa, ei sitä osaisi etsiä. Ravintola sijaitsi rakennuksen katetulla kattoterassilla ja miellytti heti silmää värikkäällä, erikoisella sisustuksellaan: mm. täytettyjä eläimiä, vanhoja rekisterikilpiä ja seteleitä, piraijanleukoja, lehmän pääkallo ja baarinurkkaus värikkäine pulloineen. Englantia ei paikassa juurikaan taidettu, eikä Tommilla ollut mukanaan sanakirjaa saati sitten Susannan auttavaa espanjantaitoa. (Tuona päivänä Susannalta irtosi muutenkin paremmin norja.) Talosta oli Tommin tilaama kana loppu, mutta henkilökuntaan kuuluvan miehen matkittua ansiokkaasti sikaa (OINK OINK) saatiin tilaus lähtemään kyökin puolelle.

Palvelu paikassa pelasi oikein ystävällisesti, huumorintajulla ja hymyllä. Annosta odottaessa upposi helteessä kitusiin Cristal-olut sekä mojito suolattujen banaanilastujen kera. Perinteisesti asetellun possuannoksen päälle vielä paikallista Cubita-kahvia runsaalla maidolla ja ruokosokerilla sekä Mulata-kookoslikööriä, ja johan jaksoi taas lähteä taivaltamaan katuja henkilökuntaa kiitettyään. Ateriakokonaisuus maksoi noin 12CUC.

Ei aivan heti osaisi poukata tästä ovesta sisään murkinalle.

Seuraavan korttelin varressa autoja kuvatessa kultahampainen mies siivousvälineiden kanssa iskeytyi keskustelemaan, ja esitteli erään vanhan rautakasan omaksi autokseen, jonka hän oli perinyt isältään. Oli tämä sitten totta tai ei, yksi syy autojen kunnossapitoon mitä mielikuvituksellisimmilla tavoin on, että vallankumouksen aikaan 1960-luvulla yksityisomistuksessa olleet autot jäivät omistajilleen, kun taas sen jälkeen kansalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta ostaa omia autoja. Keltainen rekisterilaatta kertoo, että auto on yksityisomistuksessa: sinisellä kyltillä varustetut autot taas ovat valtion omaisuutta, ja niiden käyttäjien on esim. otettava liftarit kyytiin kadunvarsilta (kätevää sinänsä, kun julkisen liikenteen kulkuun ei ole luottamista). Mies esitteli tekevänsä siivoustyötä noin 8CUC kuukausipalkalla ja alkoi puhua avoimesti turismista sekä sosialismista. Omien sanojensa mukaan hän vihasi sosialismia ja odotti tulevaisuudelta muutosta innolla. Näin pienellä kuukausipalkalla perheen ruokkiminen on lähes mahdotonta, eivätkä valtion jakamat ruokakortitkaan riitä pitkälle. Tommi otti miekkosesta kuvan hänen autonsa edessä, ja hän halusi myös ottaa kuvan Tommista. Hetken emmittyään Tommi antoi järkkärinsä hänelle saatesanoin ”just don’t steal my camera” ja taputti miestä olalle - ”viitsivitsi”. Kuten tapana on, seuraavaksi mies alkoi ruinata rahaa ja yritti houkutella kanssaan läheiseen baariin, jossa kuulemma olisi soittamassa eräs Buena Vista Social Clubin jäsen (tavallinen tekosyy puijata turisti mukaan ylihintaisille juomille). Tommin viskattua miekkoselle almun toivotimme toisillemme hyvät jatkot.

Autoja...

...taidetta...

...katukuvaa...

...autoja...

...autoja...

...autoja!

Suunta vei kuva kuvalta kohti rannassa sijaitsevaa markkinapaikkaa. Vanhassa satamahallirakennuksessa on suuri, turisteille suunnattu krääsätori, jolla myydään mm. vaatteita, tauluja sekä paikallisia käsitöitä. Ulkomailla yleensä totuttuun verrattuna piristävää oli nähdä, että krääsä oli todellakin paikallista eikä kotoisin Kiinasta. Kuuba-paitojen, erilaisten riipusten, soittimien ja massataulujen seassa oli myös uniikimpia taideteoksia sekä hyvin valmistettuja sikarihumidoreita. Tommi ajatteli, että tähän paikkaan palattaisiin uudelleen, joten lyhyen läpikulkemisen jälkeen oli aika palata hotellille katsomaan Susannan vointia.

Susanna oli yhä heikkona, mutta lääkkeet olivat auttaneet pahimpiin pahoinvointikohtauksiin. Ilta alkoi jo hämärtyä (Kuubassa hämärä tulee noin puoli seitsemän aikaan illalla) ja jonkin aikaa hotellilla lepäiltyä ja päivän kuvat esiteltyä Tommi suuntasi taas ulos, tällä kertaa määränpäänään jo 1930-luvulla toimintansa aloittanut Bar Coctel.

Bar Coctel on osin ränsistynyt pieni baari, jonka alkuperäisessä kuosissaan olevan sisustuksen voi helposti kuvitella vanhan gangsterielokuvan näyttämöksi. Idylliä muokkasivat omaan suuntaansa televisioissa pauhaavat 1980-luvun musiikkivideot sekä baaritiskin takana seisova Playstation 2 piraattipeleineen. Paikka oli lähes tyhjä, ja aikansa kuvia napsittuaan ja mojiton nautittuaan Tommi lähtikin etsimään iltaruokapaikkaa.

Yksin illalla kulkiessaan Tommi ei jaksanut alkaa selailla turistiopasta, vaan ajatteli päivän jo uusia asioita katseltuaan suunnata edellisenä iltana hyväksi todettuun kiinalaiseen ravintolaan Tien Taniin. Kuten Kuubassa usein käy, tuli matkalla kuitenkin vastaan muutos suunnitelmaan: puiston penkillä istui pari hyväntuulista kuubalaista, jotka toivottivat hyvää lomaa ja jäivät hetkeksi juttelemaan. Kuultuaan Tommin olevan Suomesta nuorempi miehistä kertoi soittavansa bassoa jazz-yhtyeessä ja käyneensä esiintymässä Pori Jazzissa. Toinen miehistä taas työskenteli portieerina viereisessä hotellissa. ”Basisti” nimeltään Raul sanoi afrojazz-yhtyeensä esiintyvän seuraavana iltana jazz-baarissa Vedadossa ja pyysi Tommilta kynää ja paperia kirjoittaakseen paikan osoitteen. Koska kirjoitusvälineitä ei löytynyt, suuntasimme läheiseen baariin etsimään sellaisia.

Miehet johdattelivat Tommin pieneen baariin parin korttelin päähän. Aiemmasta kokemuksesta viisastuneena Tommi tarkisti hinnat ennen kuin tarjosi miehille juomat. Miekkosten kanssa oli mukava rupatella bassoista, jazzista, Suomesta, Kuubasta, perheistä ym. Jossain vaiheessa maitoa lapselle -huijauskin kävi pelissä, ja tästä selvästä vilunkiyrityksestä kieltäytyminen teki tilanteesta hieman kiusallisemman. Jutustelu kuitenkin jatkui, ja Raul kirjoitti Tommille lappusen, jolla olisi määrä päästä seuraavana päivänä ilmaiseksi Zorra y Cuervo (Kettu ja Korppi) -klubille kuuntelemaan hänen yhtyeensä keikkaa. Tämän lisäksi Tommi sai lahjaksi paketillisen El Cacigue -pesosikareita.

Kello alkoi lähennellä iltakymmentä ja parin drinkin jälkeen Tommi lähti etsimään Susannalle lisää vettä matkallaan hotellille yöpuulle. Susannan vatsakin alkoi jo rauhoittua ja yö saatiin nukkua rauhassa.