6. päivä – matka Trinidadiin

Kello herätti ajoissa ja kipitimme aamupalalle kiireellä, jotta olisimme hyvissä ajoin aulassa odottamassa klo 9 lähtevää bussia. Sitten odottelimme aulassa… ja odottelimme. Susanna pohjoismaalaisiin tapoihin tottuneena oli vartin yli yhdeksän jo hermoraunio ja varma siitä, että bussi oli tullut ja mennyt jo ajat sitten, emmekä pääsisi reissuun. Tommi sen sijaan ”brasilialaisine juurineen” (on asunut 1,5 vuotta Brasiliassa pienenä poikana) otti rennosti ja yritti rauhoitella vauhkoa emäntäänsä, ja lopulta melkein 40 minuuttia myöhässä matkaopas tuli kyselemään, odotimmeko Trinidadin bussia. No odoteltiinko!

Nousimme ilmastoituun ja melko uuteen kiinalaisvalmisteiseen bussiin muiden turistien kanssa, ja aloitimme matkan kohti Trinidadia. 335 kilometrin matka kesti viitisen tuntia, sen aikana pysähdyimme kerran taukopaikalla jossa tilasimme huomattavasti edellispäivää paremmat toastit ja limonadit noin 5CUC hintaan. Kun saavuimme Trinidadiin, menimme oppaan kehoituksesta suoraan keskusaukiolla olevalle hotellille ostamaan paluulippuja ylihuomenna lähtevään bussiin. Erittäin kohtelias, siististi pukeutunut ja taidokasta englantia puhuva miesvirkailija otti lippuvarauksemme vastaan ja rahasti meitä tiedustellen samalla, olisiko meillä jo majoituspaikka Trinidadissa. Oletimme heti hänen tarjoavan hotellin palveluita matkamme ajaksi, ja kerroimme etsivämme erästä tiettyä casa–majoitusta lähialueelta. Virkailija kertoi ystävällisesti, että mikäli harkitsemamme casa olisi varattu emmekä saisi sieltä majoitusta, hotellin talonmiehellä olisi sivubisneksenä tarjota casa-majoitusta, mikäli olisimme kiinnostuneita. Hän ei siis tyrkyttänyt selvästi arvokkaampaa hotelliaan palveluineen, vaan työtoverinsa ylläpitämää perhemajoitusta vaihtoehtona, mikäli alkuperäinen suunnitelmamme majoituksen suhteen ei onnistuisikaan.

Ilahtuneina hyvästä palvelusta lähdimme etsimään La Familian tätien sukulaistyttöä majataloineen, ja löysimmekin Elia y Olgan melko läheltä aukiota. Tiedustelimme jälleen ontuvalla espanjan ja englannin yhdistelmällä olisiko hänellä vapaita huoneita, mutta valitettavasti molemmat huoneet olivat siksi illaksi varattu. Kun jäimme pohtimaan, mistä seuraavaksi etsisimme majoitusta, kertoi nainen myös hänen naapurinsa tarjoavan huonetta vuokralle. Mikäli haluaisimme, voisimme jäädä odottamaan häntä samalla, kun nauttisimme iltapäiväkahvit (ilmaiseksi). Seuraava yö onnistuisi kyllä majoittua hänen casassaan. Jäimme keskustelemaan alkeellisesti puoliksi viittoen, puoliksi espanjaa ja englantia solkaten, ja odottelimme naapurin tätiä paikalle. Nainen tiedusteli meiltä, missä olimme ajatelleet syödä sinä iltana, ja ehdotti ruokailua hänen luonaan. Kun suostuimme tähän, varoitteli hän vielä mainitsemasta asiaa naapurin tädille, joka ei ehkä arvostaisi asiakkaidensa karkaamista naapuritalon eväille.

Kun naapurin täti saapui, meidät opastettiin samaa katua muutama metri edemmäs tädin talolle Hostal Sra Cristinalle ja huoneeseen, jossa oli 140cm leveä sänky ja erillinen kylpyhuone sekä jääkaappi. Kylpyhuonetta ja makuuhuonetta erotti iloksemme lasiovi, joka aiheutti sopimusten laatimisen siitä, että toinen pitäisi silmät kiinni toisen käydessä vessassa asioillaan. Saimme avaimet ulko-oveen sekä ulkoporttiin ja sovimme tädin kanssa aamupalasta seuraavalle aamulle. Maksoimme huoneen etukäteen, vaikka tädille olisi käynyt myös maksun suorittaminen lähtiessämme. Huone maksoi 25CUC, aamupala 4CUC per henkilö. Ongelmaksi oli muodostua se, ettei meillä ollut passeja mukanamme, vain kopiot niistä. Tädin väänneltyä hetken naamaansa hän kuitenkin päätti, että kopiot riittäisivät, ja saimme lyötyä majoituksen lukkoon. Jätimme tavarat huoneeseemme, kävimme hotellilla vaihtamassa rahaa ja lähdimme etsimään myöhäistä lounasta keskustasta.

Sra Cristinan vierashuoneen kylppäri...

...ja makuuhuone.

Kuten opimme matkamme aikana, casa particularet ovat yksi harvoista tavoista kuubalaiselle harjoittaa yrittäjyyttä ja tienata rahaa. Koska huoneiden hinnat ovat paikalliseen hintatasoon nähden melko kalliita, n. 15-30CUC per yö huoneelta, oletuksena on, että valtio vetää tästäkin suhteellisen suuren siivun itselleen. Vuokrattavia huoneita saa olla korkeintaan kolme, mutta useimmilla casa particulare -yrittäjillä on yksi huone, jota vuokrataan turisteille. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että koko perhe majoittuu yhteen huoneeseen toisen makuuhuoneen ollessa turisteille ylläpidetty ”parempi” huone. Casoihin majoittuessa tulee näyttää henkilöllisyystodistuksensa, siis pääasiassa passi, sillä yrittäjät joutuvat pitämään tarkkaa kirjaa vieraistaan mahdollisten tarkastajien varalta. Casoissa majoittuminen on mainio tapa päästä tutustumaan edes hieman paikalliseen väestöön sekä näkemään, miten kuubalaiset elävät. Ruoka casoissa on rehellisesti sanottuna huippu luokkaa, sillä se valmistetaan tuoreista raaka-aineista vieraan toiveiden mukaisesti. Kuubalaiset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia ja kantavat huolen vieraansa viihtymisestä. Casojen kautta on myös yleensä helppoa ja edullista järjestää erilaisia aktiviteetteja, kuten ratsastus- tai patikointiretkiä. Paikallistietouden ja karttojen saaminen on myös helpompaa casassa kuin hotellissa puhumattakaan kodin omaisesta fiiliksestä, joka casassa muodostuu vieraille lähes automaattisesti. Ja mikäli joku pelkää torakoita tai muita hyönteisiä, huoli pois: Kuubassa valvotaan tiukasti kiinteistöjen siisteyttä ja tuholaistorjunta on aktiivista - kertaakaan emme nähneet majoituspaikoissamme ötököitä tai muita epätoivottuja kotieläimiä  (poislukien hotelliamme Havannassa, jossa seurasimme mielenkiinnolla sokerimuurahaisten marssia huoneemme poikki).

Trinidad on ihana kaupunki. Sen perustivat espanjalaiset joskus 1500-luvulla ja sen mutkikasta asemakaavaa hallinnoivat jonkun verran kaksi vanhaa kirkkoa, toinen ylempänä ”vanhalla alueella” ja toinen alempana uudemmalla alueella, jolle bussi meidät jätti. Talot ovat matalia vieri viereen rakennettuja kivitaloja, jotka on maalattu pastellin eri sävyillä. Kadut ovat keskustassa mukulakiveä, eikä aivan keskustaan saa tulla autolla, mikä tekee Trinidadista ihanan rauhallisen Havannaan verrattuna.

Käppäilimme kohti oletettua keskustan suuntaa vältellen kadussa olevia kuoppia, joista ei ollut mitään näkyviä varoituksia. Katujen tallaaminen humalatilassa olisi varmasti extreme-urheilua parhaimmillaan, kuopat kun olivat helposti metrinkin syvyisiä ja levyisiä. Kun aloimme lähestyä keskustaa, meistä otti kopin mies, joka sujuvalla englannilla kertoi olevansa paikallinen opas ja työskentelevänsä läheisessä matkatoimistossa. Toimiston palveluihin kuului mm. ratsastusretkien järjestäminen turisteille, mutta koska hän oli vapaalla, hän pyrki järjestämään vastaavia reissuja ilman toimiston muodostamaa välikättä.  Toisin sanoen retkiä, joista valtio ei saisi pesoakaan. Mies tarjosi meille neljän tunnin ratsastusreissua ystävänsä hevosilla, paikallisella oppaalla ja sisäänpääsymaksulla läheiselle luonnon vesipuistolle viidakkoon, peräti 10CUC halvemmalla kuin matkatoimisto. Edullisempi hinta (15CUC per henkilö) johtui siitä, ettei pimeänä maksetusta reissusta joutuisi maksamaan valtion veroja. Koska olimme nälkäisiä ja hieman väsyneitä, emme halunneet tehdä päätöstä asian suhteen heti, vaan kerroimme harkitsevamme asiaa. Tällainen reissu oli ollut mielessä jo ennen matkaan lähtöä, joten halusimme sen toteuttaa - mutta emme miettimättä asiaa ensin.

Taikuri esittelee temppujaan.

Hyvää ruokapaikkaa tiedusteltuamme mies ohjasi meidät ”Trinidadin parhaaseen paikkaan” eli viereiseen pieneen baariin, jossa valitsimme kaksi erilaista pizzaa tappaaksemme suurimman nälänhädän ennen illallista. Odotellessamme ruokia meitä kävi viihdyttämässä paikallinen taikuri - nuori mies, joka sujuvalla englannilla esitti jos mitäkin taikatemppuja: milloin Susannan korvasta löytyi lantti, kun taas Tommille haastetta aiheutti parikin erilaista pulmapeliä, jotka taikuri oli laatinut itse. Annoimme viihdyttäjälle pari pesoa ja ostimme häneltä kaksi pulmapeliä tuliaisiksi kotiin.






Kun pizzat saapuivat, totesimme niiden olevan oikein kelvollisia ja Susannan pizzan katkarapujen suurimpia näkemiämme, joten nautiskeltuamme lähdimme tyytyväisinä takaisin Trinidadin kaduille. Lounaan yhteydessä päädyimme myös varaamaan hevosreissun pihalla päivystävältä oppaalta, jonka kanssa sovimme treffit seuraavaksi aamupäiväksi puoli kymmeneksi. Saisimme maksaa matkan vasta reissun päätteeksi, ja koska Susanna oli asian suhteen ehdoton, voisimme perua reissun, mikäli hevoset olisivat mielestämme huonokuntoisia tai pahoinpideltyjä. Samainen opas tiedusteli Tommilta, olisiko tämä kiinnostunut sikareista, ja niin taas suunnattiin oppaan perässä kujia pitkin jollekin markkina-alueelle, josta siirryimme vaivihkaa erään talon makuuhuoneeseen keskelle sikarikauppaa. Sänky oli peitetty eri merkkisillä sikarilaatikoilla, joista Tommi toki hieroi heti kunnon kaupat. Jälleen saimme kannettavaa, kun mukaan lähti lähes 60 sikaria. Aitoja? Tuskin. Hyviä ja edullisia? Kyllä.

Pizzalounas

Sikarikuormajuhta

Talojen taakse levittäytyy huikea vuoristo.

Kiertelimme Trinidadin kaduilla ihastellen taloja ja niiden takana siintäviä kauniita vuoria sekä paikallistimme Casa de la Musican iltaa varten. Puoli seitsemäksi suuntasimme illalliselle ensimmäiselle casalle, jossa tilaamamme kala-ateria valmistui pienen odottelun aikana. Casan ruokailutila oli talon takapihalla rakennetulla patiolla, jossa kuuntelimme sirkkojen siritystä ja omistajan koiran vinguntaa, ja ahdoimme itsemme täyteen hyvää sapuskaa niin, että matka meinasi jatkua pyörien. Kun kyselimme, voisimmeko maksaa illallisemme, täti totesi, että laitetaan laskuun. Luottoa turistiin siis ainakin löytyi! 






Illaksi suuntasimme Casa de la Musicalle nauttimaan parista drinksusta ja katsomaan miten paikalliset salsakuninkaalliset, noin 70 v. mummot ja paapat pistivät jalalla niin koriasti, että ihan suomalaista perushumppaajaa rupesi omat tanssitaidot hävettämään. Välillä salsa meni tanssijoilla jopa niin… intensiiviseksi, että ihan korvia punotti. Päätimme siirtää omat tanssimme seuraavalle päivälle ja lähdimme koisimaan majapaikkaamme, jotta olisimme pirteinä seuraavan päivän ratsastusreissua varten. Alkuyön nukuimme hyvin, mutta paikalliset kukot aloittivat aamukonserttinsa melekoosen aikaisin aamuyöstä, ehkä siinä kolmen-neljän korvilla, vieläpä varsin kovaa ja korkealta, joten unet jäivät aika lyhyiksi, kun ei korvatulppiakaan jaksanut unissaan esille kaivella.